Sinulla on taustaa ekologian tutkimuksesta ja nyt työskentelet Ambientialla koodauksen parissa. Miten tässä näin kävi?
– En todellakaan uskonut, että kuka tahansa voi oppia koodaamaan, vaikkei olisikaan puuhannut tietokoneiden parissa koko elämäänsä. Hyppy koodariksi oli suuri, vaikka se tapahtuikin osittain sattuman kautta, Iita selventää.
Matkani ohjelmoinnin maailmaan alkoi itseopiskelun kautta Javasta siirtyen myöhemmin web-teknologioihin, kuten JavaScriptiin, HTML:ään ja CSS:ään. Kokonaisuus täydentyi myöhemmin mm. React-osaamisella.
– Suunnilleen tässä kohtaa mietin, että entä jos tämä onkin minulle sopivampi ura kuin tutkimus. Suoritin kandin tutkintoa tietojenkäsittelytieteestä ja työskentelin samaan aikaan digimarkkinoinnin ja -mainonnan yrityksessä.
Ambientian työpaikkailmoitus kolahti ja oli enemmän sitä, mitä halusin koodaukselta. Hain paikkaa, vaikka työkokemusta ei vielä juuri ollutkaan ja tutkintokin oli vielä kesken. Se kannatti, sillä aloitin työt Ambientialla elokuussa 2018.
Minkälaista Ambientialla työskentely on ollut?
– Ambientia on ollut uudelle koodarille todella hyvä työpaikka. Kattava perehdytys ja harjoittelujakso Ambientialla mahdollistivat sen, että pääsin laittamaan opit käytäntöön nopeasti.
Työ on osoittanut, että siitä on välillä myös etua, että tausta ei ole kokonaan tietokonepainotteinen. Osaan helpommin siirtyä pois koodaajan maailmasta ja katsoa asioita asiakkaan näkökulmasta. Saan onnistumisen kokemuksia päivittäin työssäni. Jokainen uusi tehtävä on haaste ja tehtävän vieminen maaliin kunnialla tuntuu aina hyvältä.
– Olen saanut työkavereiltani tukea 110 % kaikissa asioissa. Turussa on mahtava porukka ja rento ilmapiiri. Harjoittelemme yhdessä uusia asioita ja jaamme tietoutta keskenämme. Välillä on kova härdelli ja paljon porukkaa, toisinaan taas kuuluu pelkkä näppäimistön naputus.
– Ambientia on vastannut odotuksiani hyvin. Olen päässyt oppimaan paljon uusia asioita ja saanut paljon oppia kokeneemmilta koodareilta. Onneksi löysin tieni Ambientialle, jossa voin kehittyä ja katsoa hyvillä mielin tulevaisuuteen. Olen onnellinen, että työn perässä ei ole tarvetta lähteä minnekään.
Lue myös: Onsite-kehittäjänä asiakkaalla: konsulttina työskentelyn plussat ja miinukset
Työkaverit ja vapaa-aika, toimivatko yhdessä?
– Meillä on aktiivinen WhatsApp-ryhmä, johon saa liittyä kaikki nykyiset ja entisetkin työntekijät. Näemme toisiamme vapaa-ajalla esimerkiksi ulkoilun ja muun liikunnan merkeissä.
Miltä tulevaisuus näyttää?
– Tulevaisuuden haaveeni rakentuvat ympäristötietouden ja koodausosaamisen ympärille. Haluan olla mukana luomassa jotain sellaista, joka helpottaa ympäristöystävällisten valintojen tekemistä arkielämässä.
Tilaa urakirje
Noin kuukausittain ilmestyvässä urakirjeessä listaamme avoimet työpaikat ja kerromme Ambientialla työskentelystä.
Lisää aiheeseen liittyvää

Ajankohtaista
Ambientia rakentaa tulevaisuuden älyraideliikennettä SmartRail-ekosysteemihankkeessa
Pilvialusta ja muita palveluita Tampereen raitiovaunuliikenteeseen
Lue lisää
20.2.2020

Blogi
Itämeren tutkimusryhmästä Ambientian Turun toimistolle koodaamaan
Uravaihdoksen kynnyksellä mietin, onko minusta tähän, olenko tarpeeksi rohkea tähän muutokseen. Lue Ambientialla työskentelevän Iitan uratarina!
Lue lisää
1.4.2019