Atlassianin Team 21 tapahtuma järjestettiin 28. – 30.4. pandemiatilanteesta johtuen jo toisena vuotena virtuaalisessa muodossa. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut vaan teknisesti erinomaisesti toteutettu tapahtuma tarjosi mm. mielenkiintoisia puheenvuoroja, tuoteuutuuksia ja demosessioita. Kasvaneet etätyömäärät ja sen hallinta yhdistettynä pilvipalveluiden kasvuun olivat tapahtuman keskiössä. Atlassian jatkaa panostamista pilvipalveluidensa kehitykseen ja ohjaa asiakkaita yhä vahvemmin niiden suuntaan.

Aikaisemmista vuosista poiketen merkille pantavaa oli Atlassianin julkaisemien uusien tuotteiden laaja kattaus. Tähän liittyen julkistettiin uusi Point-A kehitysohjelma, jonka tarkoituksena on ottaa loppukäyttäjiä mukaan tuotekehitykseen jo ennen virallisen version julkaisua ja näin nopeuttaa tuotekehitystä.

POINT-A kehitysohjelmassa tällä hetkellä mukana olevia tuotteita

Jira Work Management

Jira Work Management tuo muille kuin IT-tiimeille kohdennetun alustan työn seuraamiseen ja hallinnointiin. Sen pohjalla ovat Jiran ketterät ominaisuudet käärittynä helposti lähestyttävään käyttöliittymään. Work Managementin avulla tiimi voi helposti järjestellä tehtäviään erilaisiin näkymiin, esimerkiksi: taulu, lista, kalenteri ja aikajana. Uudet ominaisuudet ovat nyt saatavilla Jira Cloudin ”business projekteille”

Jira Product Discovery

Product Discovery on tuote- ja kehityspäälliköille suunnattu työkalu, johon voi helposti kerätä kaikki tuotteeseen liittyvät ideat ja tiedot yhteen selkeään näkymään. Tuote on alpha-vaiheessa. Jira Cloudin käyttäjät voivat liittyä odotuslistalle saadakseen tuotteen kokeiltavaksi heti, kun siitä tulee ensimmäinen julkaistava versio ulos.

Product Discovery tarjoaa työkalun priorisointiin ja se integroituu saumattomasti tuotannon suunnitteluun sekä itse tuotantoon. Product Discoveryn avulla on mahdollista kasvattaa tuotepäällikön roolia sovelluskehitysorganisaatioissa.

Team Central

Team Central vie kommunikaation ja statusseurannan nykyaikaisen työn vaatimalle tasolle. Tiimin tavoitteiden, etenemisen, ja tilapäivitysten seuranta on nyt selkeästi yhdessä paikassa. Team Central odotuslista.

Compass

Compass auttaa toteuttamaan hajautettuja arkkitehtuureja.

  • Compass yhdistää tiimit, sovelluskomponentit (palvelut, rajapinnat ja dokumentaation), näkökulmat ja käytännöt yhteen paikkaan
  • Tuote on kehitetty alunperin Atlassianin omaan käyttöön, joten heidän parhaat oppinsa ja periaatteensa on huomioitu tuotekehityksessä.

Compass-odotuslista

Halp

Atlassian hankki Halpin viime vuoden lopulla osaksi tuoteperhettään. Halp tuo keskustelupohjaisen tiketöinnin (conversational ticketing) asiakaspalveluun ja mahdollistaa pikaviestimissä, kuten Slack ja Microsoft Teams, kulkevien työpyyntöjen ja tikettien systematisoinnin sekä tuomisen läpinäkyväksi asiakaspalvelun toimintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa että asiakaspalvelu voi palvella asiakkaita suoraan siellä missä kyselyt ja pyynnöt syntyvät yleisesti organisaatioissa – pikaviestimissä. Halpin vahvuus on siinä että asiakaspalvelijat voivat tehdä työnsä suoraan pikaviestimissä sieltä poistumatta. Halp tukee itsepalvelua ja automaatiota asiakaspalvelussa. Tästä on esimerkkinä Confluence -tietämyskannan integroimismahdollisuus jonka avulla asiakkaat saavat vastauksia kysymyksiinsä ja tikettien ratkaisemista voidaan automatisoida. Halp tukee nyt myös Jira Service Managementia kahdensuuntaisella integraatiolla. Tämä tuo Jira -tikettien käsittelyn pikaviestimiin, kuten Slackiin ja Teamsiin.

Uusia ominaisuuksia

Myös olemassa oleviin Atlassianin tuotteisiin julkistettiin liuta uusia ominaisuuksia, joihin saadaan tarkempia lisätietoja lähiaikoina. Nostoina voidaan mainita Jira Service Managementin tarjoama ja entistä kehittyneempi tietämyskanta (Confluence). Asiakasportaalin räätälöintiin on myös tulossa entistä paremmat työkalut mahdollistamaan asiakasystävällisemmän käytettävyyden.

Atlassian Cloud tarjoaa jatkossa maksullisten tuotteiden osalta (Jira Software, Confluence, Jira Service Management) joustavan tavan valita, missä asiakkaan data tulee maantieteellisesti sijaitsemaan.

Kohti kokonaisketteryyttä

Uudet julkistukset ja parannukset nykyisiin tuotteisiin tuovat organisaatioon konsolidoidun kokonaisnäkemyksen kehitystoimenpiteistä ja -ohjelmista ja vähentävät siiloprosesseja auttaen ihmisiä keskittymään paremmin arvon tuottoon. Suurin osa nyt julkaistuista uudistuksista on selkeä suunnannäyttö Atlassianilta kohti tulevaisuuden fiksumpaa työntekoa ja organisaatiota, joka toimii kokonaisvaltaisen ketterästi ja osaa hyödyntää dataa toiminnan kehittämiseen.

Ambientia auttaa kaikissa Atlassian asioissa

Auttamme hyödyntämään Atlassian -työkaluja tehokkaasti helpottaen sekä organisaation että yksittäisen käyttäjän arkea.

Jos mieltäsi askarruttaa jokin Atlassianin tuotteisiin liittyvä asia tai haluat muuten kuulla lisää, ota yhteyttä!

Yhteydenotto

Tutustu Atlassian osaamiseemme

Avainsanat:
automaatio, IT-palvelunhallinta, jira service management, JSM, käyttäjäkokemus, tehtävienhallinta, tehtävienhallintajärjestelmä

Blogi