Niin, on Magento Imaginen aika.

Tänä vuonna ajankohta osuu virallisesti toukokuun 13 -15. päivään, mutta todellisuudessa tilaisuus alkaa jo 12. päivä epävirallisella Magenton kumppaneiden yhteisellä tapaamisella, jossa kumppaneita esimerkiksi palkitaan.

Odotettavissa on siis aurinkoisten päivien lisäksi hyvin ilmastoituja messutiloja täynnä innokkaita verkkokauppa-ammattilaisia, kiinnostuneina oppimaan uusia asioita, verkostoitumaan ja toki myös pitämään hauskaa.

Myös me Ambientialaiset olemme mukana tänä vuonna.

Vuosien varella Magento Imagine onkin kasvanut varsin mittavaksi kokonaisuudeksi. Las Vegasissa pidettävä kolmipäiväinen konferenssi kerää yhteen yli 3500 osallistujaa 60 maasta.

Kuultavissa on yli 150 puhujaa, jotka pitävät yli sata erilaista sessiota. Infoa, uusia ajatuksia ja case-kuvauksia on siis tiedossa paljon.

Kiinnostavaa on myös se, että vuosi 2019 on ensimmäinen, jona Magento on osa Adobea. On mielenkiintoista olla kuulemassa paikan päällä kun Adobe kertoo Magenton roolista, kehityksestä ja menestystarinoista nyt ja tulevaisuudessa osana Adoben Experience Cloudia.

Mitä asioita Agendalla on?

Paikallaolijoille avataan Magenton roadmapiä ja mahdollisia uusia kumppanuuksia. Erityisen mielenkiintoista onkin nähdä minkälaisia ominaisuus/ tuotejulkaisuja on tulossa ja miten niitä pystytään hyödyntämään myös Suomen markkinassa.

Yksi varma asia on uudet myyntikanavat Amazonin ja Googlen kanssa. Kanava-ajattelua käydään läpi muutenkin.

Kanava-ajattelun laajeneminen on arkipäivää myös Ambientian asiakkaille ja Amazonin tullessa Suomeen on hyvä olla valmiina myös teknisten ratkaisujen osalta.

Magenton halu varmistaa asiakkaidensa projektien onnistuminen näkyy Imaginen agendalla. Erilaisia sertifiointeihin liittyviä tapahtumia on useita. Sertifioinneilla halutaan varmistaa kumppaneiden tietty taito- ja osaamistaso, joilla varmistetaan verkkokauppaprojektin läpivienti ja onnistuminen. Kauppiaiden näkökulmasta tämä on pelkästään positiivinen asia. Ambientialla sertifiointeja on suoritettu jo pitkin kevättä.

Toinen näkökulma jota käsitellään on Magento 1 ja Magento 2 migraatioprojektin läpivieminen. Asia on erittäin ajankohtainen Magento 1:n elinkaaren päättyessä reilun vuoden päästä.

Magento Cloudia eli Magenton omaa pilviversiota käsitellään myös useassa sessiossa osaamisen ja projektin läpivientien näkökulmasta. Varmasti hyödyllistä ja tervetullutta informaatiota näkemyksen syventämiseksi.

Näiden asioiden lisäksi noin sataan muuhun sessioon mahtuu paljon erilaista, erittäin mielenkiintoista asiaa. Koska yksin kaikkia sessiota ei pysty käymään läpi, osallistuu Ambientia tänä vuonna Imagineen 4 henkilöllä.

Imaginen mielenkiintoisia terveisiä avaamme lisää touko- ja kesäkuussa – odotukset ovat korkealla!


Katso myös:

Ambientia tapahtumakalenteri

Avainsanat:
e-commerce, imagine, magento, verkkokauppa
ambientia

Blogi