Lähtötilanne

Kaikki alkoi työharjoitteluprojektilla, jonka päämääränä oli tuottaa Suomen Purjelaivasäätiölle purjelaivan huoltokirjasovellus, joka muistuttaa miehistöä hyvissä ajoin tulevista huolloista ja sisältää yksityiskohtaiset ohjeet huoltotoimenpiteiden suorittamiseen. Suomen Purjelaivasäätiö tekee töitä nuorten kanssa tavoitteenaan innostaa nuoria purjehtimaan ja oppimaan merenkulkua käytännössä, purjehtimalla. Purjelaivasäätiön toiminnan hengessä huoltokirjasovelluksen toteutus päätettiinkin tehdä opiskelijatyönä.

Ambientia on pitkään tehnyt yhteistyötä Hämeen Ammattikorkeakoulun (HAMK) kanssa. Ambientialaisia on käynyt vierailevina luennoitsijoina HAMK:in tietojenkäsittelyn koulutusohjelman kursseilla sekä puhujina erilaisissa tapahtumissa. Tärkeimpänä asiana yhteistyössä on kuitenkin ollut tarjota opiskelijoille reitti työelämään järjestämällä mahdollisuuksia projektikurssien, opinnäytetöiden sekä työharjoitteluiden suorittamiseen. Ambientialla työskenteleekin joka vuosi useita opiskelijoita suorittamassa opintojaan ja moni on valmistuttuaan päätynytkin Ambientialle töihin.

Paperisista huoltokirjoista Android-sovellukseen

Huoltokirjasovellusta lähdettiin alusta alkaen suunnittelemaan yhdessä asiakkaan edustajien kanssa. Tavoitteena oli korvata aluksilla käytössä olevat paperiset huoltokirjat modernimmalla järjestelmällä, joka auttaa pitämään huolta, että huoltotoimenpiteet suoritetaan ajallaan.

Vaatimukset järjestelmälle olivat seuraavat:

  • Mahdollisuus tallentaa huoltotoimenpiteitä sekä kuvalliset ohjeet niiden suorittamiseen
  • Toimenpiteiden aikataulutus sekä lähestyvien toimenpiteiden hälytysten määrittäminen
  • Tietojen synkronointi taustajärjestelmään, jonka kautta varustamolla voidaan seurata tilannetta
  • Sovelluksen tulisi toimia myös ilman verkkoyhteyttä, koska etenkin valtameren ylittävillä reiteillä voidaan olla pitkiäkin aikoja ilman kunnollista yhteyttä

Ratkaisuksi tähän tarpeeseen päätettiin toteuttaa Android-sovellus, jonka apuna toimii mikropalveluperiaattella toteutettu taustapalvelu. Huoltotoimenpiteet ja ohjeet tallennetaan Android-laitteen muistiin, josta ne siirretään taustajärjestelmään aina, kun verkkoyhteys on saatavilla.

Lopputulos

Reaaliaikaisesti toimiva huoltokirja ja -opas

Asiakas oli mukana kehitysprosessissa koko ajan ja sovelluksen testiversioita annettiin testattavaksi aina kun uusia ominaisuuksia oli saatu valmiiksi. Työharjoittelua suorittanut opiskelija oli myös mukana kaikissa tapaamisissa ja sai näin arvokasta kokemusta asiakastyöstä. Järjestelmän ensimmäisessä versiossa oli mukana olennaisimmat toiminnot sekä sovellukseen että taustajärjestelmään. Julkaisun jälkeen kehitystä jatkettiin testiversiosta saatujen kokemusten pohjalta. Android-sovellukseen tehtiin muutoksia, joilla mm. käyttöliittymästä saatiin intuitiivisempi. Lisäksi taustajärjestelmään toteutettiin kaksisuuntainen tietojen synkronointi sekä huoltotoimenpideohjeiden tallentaminen.

Nyt asiakkaalla on käytössään reaaliaikaisesti toimiva huolto-opas ja kalenteri, joka ennakoi tulevat huoltotoimenpiteet säästäen aikaa, vaivaa ja ylimääräisiä kustannuksia sekä auttaa välttämään ikäviä yllätyksiä. Huoltotoimenpiteiden hälytysten aikatalutus voidaan tehdä tapauskohtaisesti ja lisäksi määrittää, milloin hälytys muuttuu kriittiseksi. Koska koulupurjehduksia tekevällä aluksella miehistö vaihtuu tiuhaan, hiljaisen tiedon siirtäminen onnistuu nyt aiempaa paremmin.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Tommi Kaisto

Tommi Kaisto