Millainen työ on kyseessä?
Julkisen sektorin järjestelmien kehitystä tiiviissä tiimissä.

Tässä paikassa työtehtäviisi kuuluu osaamisestasi ja kiinnostuksestasi riippuen Front-End -kehitys, käyttöliittymä- ja interaktiosuunnittelu sekä ulkoasujen suunnittelu. Pääset osaksi noin 4-5 hengen tiimiä, jossa kehitetään useita eri valtionhallinnon toimijoille räätälöityjä järjestelmiä ja julkaistaan uusia sovellusversioita. Ambientialla tiimit toimivat itseohjautuvasti ja lean-periaatteiden mukaan jatkuvasti tekemistään kehittäen. Luomme asiakkaidemme kanssa lähtökohtaisesti kestäviä kumppanuuksia, minkä ansiosta projektit ovat pitkäkestoisia ja niitä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Mitä taitoja haetaan?
Visio on plussaa, mutta tekniset taidot vaadittavaa

Substanssiosaamisen puolesta toivomme tähän tehtävään ennen kaikkea teknisiä taitoja eli esimerkiksi modernia framework ja kirjasto-osaamista – Angular, React tai Vue.js eivät siis ole sinulle vieraita termejä, vaan tuttua maaperää. Tehtävässä korostuu myös HTML5, CSS3 ja JavaScript-osaaminen, sekä siihen liittyvän ekosysteemin, kehitystyökalujen sekä frameworkien tunteminen (esim. sass, gulp, webpack, bootstrap, npm). Lisäksi odotamme laajaa kokemusta räätälöityjen järjestelmien käyttöliittymäkehityksestä. Tehtävässä tärkeää on myös verkkosivustojen saavutettavuuden ja hakukonelöydettävyyden (SEO) varmistaminen.

Toisinaan projektit saattavat olla myös haastavia, joten mikäli työelämätaitojen pakkiisi kuuluu uuden oppiminen on työskentely tässä positiossa sinulle varmasti mieluisaa.

Tiimisi odottaa sinua innolla!
Joustavaa ja reilua tekemistä, etuja unohtamatta.

Tiimisi lisäksi sinua odottaa kokonaisuudessaan mutkaton, joustava ja huumorintajuinen työyhteisö sekä kattavat työsuhde-edut. Meillä etätyö on aidosti arkipäivää ja ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ. Joustavat työajat sekä tiimin reilu asenne pelastavat päivän silloinkin, kun joku sairastuu tai sinun pitää kiiruhtaa päiväkotiin perheen pieniä hakemaan. Saat ammattitaitoisen ja kehittymishaluisen tiimin tuen työllesi ja pääset kehittämään omaa osaamistasi ja Ambientian toimintoja eteenpäin.

Mihin tulevaisuus vie sinut?

Mikäli suuntana voisi olla Senior Front-End Developerin tehtävät Ambientialla, niin haethan viimeistään 7.2.2020 täyttämällä oheisen lomakkeen huolellisesti. Liitä hakemuksesi ja CV mieluiten yhtenä liitteenä pdf-muodossa ja lisää mukaan myös palkkatoiveesi. Voimme halutessasi hyödyntää LinkedIn-profiiliasi, mikäli profiilisi on kattava ja ajan tasallaKäsittelemme hakemuksia saapumisjärjestyksessä ja etenemme sopivien hakijoiden kanssa turhia aikailematta – kannattaa siis tarttua toimeen!

Lisätietoja tehtävästä ja Ambientiasta antaa mielellään Heikki, p. 045 121 2113. Rekrytointiprosessiimme liittyvissä kysymyksissä voit taasen olla yhteydessä Talent Acquisition Specialistiimme Tiaan p. 040 849 9485  arkipäivisin tai sähköpostitse jobs@ambientia.fi

Haluatko tutustua meihin lisää?

Sehän sopii! Tutustu ihmeessä blogiimme ja asiakastöihimme, sekä sosiaalisen median kanaviin:

Twitter http://www.twitter.com/ambientia

LinkedIn https://www.linkedin.com/company/ambientia

Facebook https://www.facebook.com/ambientia

Instagram https://www.instagram.com/ambientiaoy/

Ambientia, The Future Creation Company, on liiketoiminnan muotoilun ja teknologian asiantuntijayritys.

Yhdistämällä ihmisymmärryksen, liiketoiminnan ja teknologian luomme asiakkaalle pysyvät ja konkreettiset edellytykset menestyä tulevaisuudessa. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 17,4 miljoonaa euroa ja palveluksessamme on yli 180 työntekijää. Meillä on toimistot Helsingissä, Tampereella, Hämeenlinnassa, Turussa, Joensuussa, Tallinnassa ja Tartossa sekä liiketoimintaa Ruotsissa. Ambientia on perustettu vuonna 1996.