Rakennusliike tarjoaa asukkailleen palvelua asumisen kaikkiin tarpeisiin

Vuodesta 2014 kehitetty YIT Plus -palvelu on asukkaille ja asuntosijoittajille tarkoitettu rakennusyhtiön ja taloyhtiön viestintäkanava, jolla parannetaan viestintää asumisen eri vaiheissa. 

”Jo rakentamisen aikana lisäämme, parannamme ja yhdenmukaistamme viestintää. Teimme tätä aiemmin sähköpostilla, mikä oli sekä meille että asukkaille työläämpää”, YIT Suomen kehityspäällikkö Jukka Hyvärinen sanoo. 

Asukkaille tietoa rakentamisen aikana 

Palveluun ladataan kuvia rakentamisen eri vaiheista. Rakentamisen aikana järjestelmään päivitetään muun muassa hallinnollisia asiakirjoja.  Työmaiden on aiempaa helpompi tuottaa tietoa asukkaiden käyttöön.

”Kun Plussassa on enemmän tietoa, asukkaat käyttävät sitä enemmän”, Hyvärinen sanoo. 

Talon osakkaat saavat tunnukset palveluun heti, kun ovat ostaneet asunnon ja pääsevät näin seuraamaan rakentamista liki reaaliaikaisesti, joskus jopa puolisentoista vuotta ennen muuttoa. 

”Kutsumme asukkaita Plussan kautta asukasiltoihin, jotka näin korona-aikana ovat olleet virtuaalisia. Näissä tilaisuuksissa kerromme, miten asukkaat voivat hyödyntää Plussan tietoja.” 

Isännöitsijän ja huoltoyhtiön media 

Kun talo on valmis, asukkaat voivat tilata Plus-palvelusta muuttofirman.  Asukkaiden muutettua sisään alkaa isännöitsijä tuottaa sisältöä palveluun. Myös huoltoyhtiö tiedottaa ajankohtaisista asioista asukkaille YIT Plussan kautta. 

”Rakentamisen aikaisia digitaalisia tietoja ladataan järjestelmiin isännöitsijöiden käyttöön ja tästä toki hyötyvät myös asukkaat”, Hyvärinen sanoo. 

Asumisen ensimmäisten vuosien aikana voidaan Plus-palvelun kautta välittää pyyntöjä muun muassa takuukorjauksista. 

Parempi käyttäjäkokemus kumppanin kanssa 

YIT lähti kehittämään palveluaan uudelle tasolle keväällä 2019 yhteistyössä Ambientian kanssa. Parissa kuukaudessa valmistui prototyyppi, jota YIT esitteli Tallinnassa paikallisille YIT-kotien asukkaille. Ensimmäisenä uusi järjestelmä otettiin käyttöön parissa tallinnalaisessa talossa jo kesäkuussa. 

”Syksyllä 2019 veimme uutta Plus-palvelua muihin Baltian maihin, Puolaan, Tšekkiin ja Slovakiaan, sekä keväällä 2020 Suomeen. Olemme samalla uudistaneet palvelun taustajärjestelmää niin, että otimme kokonaan uuden järjestelmän käyttöön maaliskuussa 2021.”  

Uuden taustajärjestelmän ansiosta YIT Plussaan on helppo liittää erilaisia palveluita. Siinä on jo muun muassa tilavarauspalvelu, vedenkulutusta seuraava järjestelmä sekä palveluiden verkkokauppa. 

YIT Plussan keskeinen toiminto on mahdollisuus valita materiaaleja uuteen kotiin. Tämäkin on ulkopuolinen palvelu, johon pääsee Plus-palveluun kirjautumisella. 

”Tärkeintä meille on ollut koko ajan se, että saimme ensin käyttäjäkokemuksen paremmaksi ja houkuttelevammaksi ja vasta sen jälkeen uudistimme taustajärjestelmän”, Hyvärinen muistelee. 

Joustava kumppani takaa sujuvan kehitystyön 

YIT päätyi kehittämään Plus-palvelua Ambientian kanssa, koska yhteistyö oli sujuvaa jo vanhan järjestelmän parissa. Kumppanuus syveni, kun uuden YIT Plussan käyttäjäkokemusta ja tekniikkaa lähdettiin konseptoimaan. 

”Ambientian osaajat mukautuvat meidän muuttuviin tarpeisiin ja aina löytyy erilaisten teknologioiden osaajia. Arvostan myös sitä, että kehitystiimissämme työskentelee osaajia eri puolilla Suomea”, Hyvärinen sanoo. 

Vaikka paljon on saatu aikaiseksi kolmen vuoden aikana, ei verkkopalvelu ole koskaan valmis. Sekä käyttöliittymää että taustajärjestelmää kehitetään jatkuvasti paremmaksi. 

Uusi Plus-palvelu on täyttänyt sille asetetut tavoitteet: palvelun rekisteröitymisaste on noussut reilussa vuodessa noin kymmenellä prosentilla. 

”Olemme tuoneet palveluun ominaisuuksia, jotka houkuttelevat sen käyttöön ja motivoivat käytön jatkamista asumisen aikana. Jos saunavaraukset voi tehdä Plussassa helposti, on se hyvä motivaattori”, Hyvärinen sanoo.

Plussasta saatu palaute ja käyttäjien osallistaminen palvelun kehittämiseen ovat tärkeä osa palvelun kehitystyötä. Parhaillaan kehitetään muun muassa sähköistä kotikansiota, johon asukkaat ovat antaneet ideoita. 

Lue lisää YIT Plus -palvelun kehittämisestä

Tavoitteena yksi digitaalinen tieto rakennuksesta läpi sen elinkaaren 

Asukkaille tarjottu viestintäkanava on yksi osa rakentamisen ja asumisen digitalisoitumista. Rakennusten suunnittelussa on jo parin vuosikymmenen ajan käytetty digitaalisia malleja eli niin sanottuja tietomalleja. Niihin kerätään tarkka tieto muun muassa rakennusmateriaaleista ja esimerkiksi talotekniikan laitteista. Malleja voi katsoa eri kulmista ja niiden sisään voi sukeltaa tietokoneen ruudulla tutkimaan rakennuksen yksityiskohtia. 

Tietomallit on tuotu tämän vuosituhannen aikana rakentamisen arkeen niin, että suunnittelutieto siirretään digitaalisena työmaille. Digitaalisten mallien ansiosta paperisten dokumenttien määrä vähenee, tiedot pysyvät aiempaa varmemmin muuttumattomina ja kaikilla rakentamisen osapuolilla on sama tieto käytössä. 

Rakentamisen digitalisaation asiantuntijan ja Liverpoolin yliopiston pitkäaikaisen professorin Arto Kiviniemen mukaan rakentamisen digitaalisen tiedon kerääminen ja analytiikka kehittyvät parhaillaan niin, että rakennuksista pyritään luomaan niin sanottu digitaalinen kaksonen. Se koostuu digitaalisista malleista, jotka vastaavat todellista rakennusta.  

”Tähän liittyy reaaliaikainen tiedonkeruu rakennuskohteesta ja tiedon analysointi käytön aikaisen toiminnan optimointia varten”, Kiviniemi sanoo. 

Tämä helpottaa rakennusten huoltoa ja palvelee myös asukkaita, kun ongelmatilanteita voidaan ratkoa aiempaa nopeammin. 

Rakennusten tietomallien käyttö rajoittuu edelleen suurimmaksi osaksi suunnitteluun ja rakentamiseen. Niiden potentiaalisia hyötyjä ja mahdollisuuksia ei ole Kiviniemien mukaan vielä edes kartoitettu eikä niitä siksi tunneta. 

Millä keinoilla rakennukseen liittyvä digitaalinen tieto sitten voidaan liittää kokonaisuudeksi niin, että se palvelee parhaiten kiinteistön käyttäjäryhmiä koko kiinteistön elinkaaren ajan? 

”On aika muuttaa mielikuva, että tietomallit ovat hyödyllisiä vain suunnittelussa ja rakentamisessa. Tähän tarvitaan varsin laajaa tutkimusta, koska rakennusten omistamiseen ja käyttöön liittyvät liiketoiminnan mallit ja hyödyt vaihtelevat suuresti toimijasta riippuen. Tutkimusten pohjalta voidaan kehittää tietomallien sisältöä vastaamaan erilaisia tarpeita.” 

”Tietomalli pitää määritellä niin, ettei se koskaan voi kattaa koko maailmaa, vaan se on aina johonkin käyttötarkoitukseen tehty abstraktio todellisuudesta. Ilman käyttötarkoituksen ymmärtämistä on mahdotonta luoda käyttökelpoista mallia”, Kiviniemi sanoo. 

Lue lisää palvelumuotoilusta

Lisää aiheeseen liittyvää

Sovelluskehitys ja arkkitehtuuri

Tartu tekniseen velkaan – vähennä kyberiskun uhkaa

Miten hyvä on sietokykysi kyberuhkia vastaan? Tekninen velka ja järjestelmän arkkitehtuuri ovat avainroolissa. Kartoita tilanne tärkeimpien näkökulmien avulla.

Lue lisää

11.3.2022