Alusta saakka Ambientian DNA:han on kuulunut jokaisen ambientialaisen vapaus yhdistää työtä muuhun elämään parhaaksi katsomallaan tavalla. Tärkeää ei ole toimistolla vietetyt tunnit, vaan tehty työ.
Yhtälailla myös panostaminen sosiaalisiin aktiviteetteihin ja työntekijöiden kokemuksiin ovat tärkeässä asemassa vahvan ja terveen yhteisen kulttuurin luomisessa.
Koska ambientialaisia löytyy ympäri Suomea, on ihmisten yhteen saattaminen erilaisin keinoin ollut yksi tapa kehittää kulttuuriamme ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yksi hyvä esimerkki tästä on työntekijöidemme itse ideoima ja kehittämä Ultimate Functional Training Challenge, kavereiden kesken UFTC.
Yhdessä luotu hyvinvointi
UFTC sai alkunsa vuonna 2011 leikkimielisestä punnerrushaasteesta Hämeenlinnan toimistollamme. Nykyisin jokainen voi kerätä haasteessa pisteitä erilaisista liikuntasuorituksista ajasta ja paikasta riippumatta – myös vapaa-ajalla. Tarkoituksena on kannustaa pieneen hyötyliikuntaan esimerkiksi valitsemalla portaat hissin sijaan tai hyödyntämällä sähköpöytää työpäivän aikana.
Vuosien saatossa luovuus on lisääntynyt aktiviteettien keksimisessä ja pistelaskuakin on kehitetty. Pikkuhiljaa puolapuut, kahvakuulat ja hulavanteet ovat löytäneet tiensä eri toimistoillemme ja muodostuneet osaksi pysyvää sisustusta.
Toistaiseksi merkittävimmän uudistuksensa haaste koki, kun opiskelijaryhmä Turun yliopistosta innostui suunnittelemaan ja kehittämään työntekijöidemme sparraamana täysin uuden mobiilissa toimivan käyttöliittymän. Uusi versio on tarjonnut lisänä erilaisia väli- ja viikkotavoitteita esimerkiksi päivähaasteiden tai kunniamerkkien kera.
Ennen kaikkea homman jujuna on kuitenkin pitää kivaa yhdessä ja voida hyvin.
Samoja tavoitteita tukevat myös muut yhteiset aktiviteettimme, kuten kello kahden kahvit, laskiaispullamaistelut, etäjoogat tai esimerkiksi lajikokeilut, joiden puitteissa halukkaat ovat lähteneet porukalla muun muassa avantouimaan, kiipeilemään, balettiin ja oopperaan – jokaiselle jotakin.
Jaettu ilo, paras ilo
Tänä vuonna UFTC kehittyi jälleen, kun henkilökohtaisten tavarapalkintojen sijaan päätimme kerryttää pisteitä eri lahjoituskohteisiin – työntekijöidemme ehdotuksesta.
Kohteissa yhdistyy se mikä meissäkin: human + business + tech.
- ”Human” kohdetta kuvastamaan valitsimme World Wildlife Fundin (WWF:n) suojellaksemme luonnon monimuotoisuutta.
- ”Business” kohteeksi taas 4H yhdistyksen Business Lab tukeaksemme nuorten yrittäjyyttä.
- ”Tech” kohteeksi puolestaan valikoitui Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö, jonka kautta haluamme edistää tekniikan alan tutkimusta ja muuta toimintaa.
Jatkuva kehitys
Kuuntelemme jatkossakin herkällä korvalla ja suurella kunnioituksella osaajiltamme nousevia ideoita. Ideoiden makustelu ja jatkokehittäminen sekä asioiden priorisointi ja kompromissien teko muodostavat sekoituksen, joka toimii kaikessa tekemisessämme. Mahtavia asiakkaitamme ja heille tekemiämme ratkaisuja tietenkään unohtamatta.
UFTC ja sen evoluutio on erinomainen esimerkki siitä, mitä voi syntyä kun erilaiset osaajamme innostuvat jostain ja yhdistävät viisaat päänsä yhteisen hyvän puolesta – ja pitävät samalla hauskaa!
Tilaa sisältömme
Haluatko sisältömme sähköpostiisi? Meillä on tarjolla muun muassa tietoa palvelunhallinnasta ja asiakaskokemuksen kehittämisestä
Lisää aiheeseen liittyvää

Blogi
Datan laatu perustuu yhteisiin pelisääntöihin
Kuka teillä vastaa datan laadun parantamisesta? Data saattaa olla jopa liiketoimintasi tärkein voimavara – hyödynnä vinkit sen hallintaan.
Lue lisää
13.6.2022

Ajankohtaista
Ambientia yhteistyöhön CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen kanssa
Ambientia ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskus ovat solmineet yhteistyösopimuksen
Lue lisää
6.5.2021