Tampereen korkeakouluyhteisö valitsi Ambientian integraatiokumppanikseen

Ambientia on voittanut Tampereen korkeakoulusäätiön kilpailutuksen TUNI-integraatiopalvelun kehityskumppanuudesta. Ambientian tehtävänä tulee olemaan mm. integraatioiden ohjelmistokehitys, testauksen suunnittelu, suorittaminen ja automatisointi, liittymien ja rajapintojen kehittäminen sekä arkkitehtuurin tekninen vaatimusmäärittely.

Sopimuskausi kestää viisi vuotta ja sopimuksen kokonaisarvo on yhteensä enintään 1,25 miljoonaa euroa. Ambientia voitti kilpailutuksen parhailla laatupisteillä ja kilpailukykyisellä hinnalla.

”Olemme tehneet Tampereen korkeakouluyhteisön kanssa yhteistyötä jo pitkään ja on hienoa, että yhteistyömme saa nyt jatkoa”, Ambientian Head of Sales, Public Mira Ekbom sanoo.

Tampereen korkeakouluyhteisö 35000 henkilön monitieteinen korkeakoulukonserni, joka koostuu seitsemästä yliopiston tiedekunnasta, viidestä ammattikorkeakoulun osaamisyksiköstä ja tukipalveluyksiköistä. TUNI-integraatiopalvelu tuottaa palvelua koko korkeakouluyhteisölle, johon kuuluu Tampereen yliopiston lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulu Oy.

Sopimus on Ambientialle merkittävä monesta syystä.

”Integraatiotyöt tulevat lisääntymään ja menestyminen tällä sektorilla on meille tärkeää. Yhteistyö korkeakoulujen kanssa on arvokasta, sillä Suomessa korkeakoulujen verkosto on laaja”, Ambientian Head of Public Bids, Laura Lehtinen sanoo.

Nyt käynnistyvän yhteistyön tavoitteena on nykyisen integraatioalustan kehittäminen ja tietosisältöjen saatavuuden parantaminen mahdollisimman laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.

Lisätietoja:
Sami Pippuri
Business Director, Public
sami.pippuri@ambientia.fi
+358 41 430 4128

 

Lisää aiheeseen liittyvää