Ambientia toteuttaa Savonlinjalle dataa ja analytiikkaa hyödyntävän työkalun, joka tukee vahvaa tietopohjaista päätösten tekemistä.
Ambientia toteuttaa Savonlinja Oy:lle kiristyvässä kilpailutilanteessa menestymisen tueksi sovelluksen, jonka ominaisuuksiin kuuluvat tietovarastointi, raportointi ja analytiikan kehittäminen sekä prosessien digitalisointi. Työkalu huomioi toiminnan tärkeimmät muuttujat, kuten henkilöstön, kaluston ja viranomaissäätelyn.
Toiminnan suunnittelun ja analysoinnin merkitys korostuu bussiliikenteessä, jossa on säädetty liikennöinnin järjestämisessä kilpailutuksin ja yhteistyösopimukset muodostuvat tyypillisesti pitkiksi. Toimintaa suunniteltaessa on pystyttävä täsmällisesti arvioimaan esimerkiksi, miten kalustoa, ympäristöä, infrastuktuuria tai henkilöstöä koskevat kulurakenteet muuttuvat seuraavan viiden, jopa kymmenen, vuoden aikana.
Ambientian suunnittelema ratkaisu hyödyntää toiminnan suunnittelemisessa erilaisia data-aineistoja ja -lähteitä. Se tuo tiedon taustajärjestelmistä liiketoimintaprosesseihin ja analysoi sen merkityksellisiksi luvuiksi ja kuvaajiksi sekä mahdollistaa uuden tiedon keräämisen.
”Excel on edelleen hyvä työkalu, mutta se ei riitä tietopohjaisen seurannan ja analysoinnin laajaan hyödyntämiseen. Kiristyneessä kilpailutilanteessa haluamme yhteistyökumppanin, joka osaa tehostaa meillä olemassa olevan tiedon hyödyntämistä toimintamme aidossa kehittämisessä”, Savonlinjan liiketoimintapäällikkö Harri Leskinen kertoo.
”Haluamme optimoida resursseja entistä järkevämmin, helpottaa työntekijöidemme arkea sekä tunnistaa riskejä ja tehdä päätöksiä entistä tietopohjaisemmin. Meillä on tahto tulla datavetoiseksi organisaatioksi Ambientian avulla ja toteuttaa sovellus, joka hoitaa business controllerin tehtäviä automaattisena taustaprosessina”, Leskinen jatkaa.
Näkymä kertyvään tietoon tukee myös bussilinjojen ajoaikataulujen suunnittelua sekä investointipäätöksiä koskien esimerkiksi kaluston käytettävyyttä tai varikkojen sijaintia.
”Savonlinja haluaa määrätietoisesti kehittää liiketoimintaansa digitalisaation keinoin. Ambientian osaaminen palvelumuotoilusta, data-analyytikasta ja teknologiasta tukevat erinomaisesti yrityksen uudistumista ja kilpailukyvyn vahvistumista. Ratkaisumme vie Savonlinjan digitaalisen tekemisen uudelle tasolle ja vahvistaa kilpailukykyä säästäen yrityksen resursseja merkittävästi”, Ambientian Data ja Insights -yksikön johtaja Heikki Malkamäki kertoo.
Projekti käynnistyi tammikuun puolivälissä, ja sen on määrä valmistua kevään aikana. Sopimuksen kauppasumma ei ole julkinen.
Lisätietoja:
Niina Nykänen
Head of Data & Insight
Ambientia
+358 45 265 3010
Harri Leskinen
Liiketoimintapäällikkö
Savonlinja Oy
+358 40 162 1171
harri.leskinen@savonlinja.fi
Ambientia, The Future Creation Company, on liiketoiminnan muotoilun ja teknologian asiantuntijayritys. Yhdistämällä ihmisymmärryksen, liiketoiminnan ja teknologian luomme asiakkaalle pysyvät ja konkreettiset edellytykset menestyä tulevaisuudessa. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 20,2 miljoonaa euroa ja palveluksessamme on noin 200 työntekijää. Meillä on toimistot Helsingissä, Tampereella, Hämeenlinnassa, Turussa, Joensuussa ja Tallinnassa. Ambientia on perustettu vuonna 1996. Olemme Teknologiateollisuuden jäsen. www.ambientia.fi
Savonlinja Oy aloitti aikataulun mukaisen liikenteen Lappeenrannan ja Lauritsalan välillä uudella T-Fordilla vuonna 1924. Tänä päivänä Savonlinja Oy on perheyritys, joka työllistää noin 500 linja-autoalan ammattilaista. Savonlinja liikennöi noin 350 linja-autolla pääasiassa Itä- ja Kaakkois-Suomessa, pääkaupunkiseudulla ja Turun ympäristössä. Vuosittain yhtiö kuljettaa noin 17 miljoonaa matkustajaa ja bussit taittavat taivalta yli 20 miljoonaa kilometriä. www.savonlinja.fi
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä.
Lisätietoja
Niina Nykänen
Head of Data & Insight
Julkaistu 19.4.2021
Tilaa sisältömme
Haluatko sisältömme sähköpostiisi? Meillä on tarjolla muun muassa tietoa palvelunhallinnasta ja asiakaskokemuksen kehittämisestä
Lisää aiheeseen liittyvää

Ajankohtaista
14 miljoonan euron sopimus – Valtionhallinnon julkaisualustapalvelut Ambientialle
14 miljoonan euron sopimus – Valtionhallinnon julkaisualustapalvelut Ambientialle. Yhteistyö koskee Valtorin valtion julkisille verkkosivuille tarjoamaa julkaisualustapalvelua, jota käytti vuoden 2020 lopussa 30 valtiohallinnon organisaatiota ja yhteensä 85 verkkosivustoa.
Lue lisää
21.6.2021

Blogi
Iso keittiöremontti intranetille, kiitos
Sosiaalinen intranet on vahvasti voimissaan edelleen, mutta se ei sellaisenaan pysty tarjoamaan ratkaisua uusiin työn hajanaisuuden haasteisiin. Työntekijäkokemuksen parantamiseen ja työn organisointiin kaivataan edelleen uusia keinoja.
Lue lisää
21.1.2019