Töissä Ambientialla: Platform Architect Mika

Siirry sivun sisältöön

"Ambientialla yhteisöllisyys on tärkeää, sillä meillä tehdään työt ja ratkotaan ongelmat yhdessä", Mika sanoo.

Platform Architect Mika Peltonen aloitti Ambientialla kesäkuussa 2017. Nykyisin työskentelet Managed Services -yksikössä. Millaista on töissä Ambientialla?

– Päivät koostuvat monista eri asioista. Yhteen viikkoon voi mahtua esimerkiksi asiakastyötä, palavereja tai koulutusta, mutta yhtä lailla myös tiimin tukea ja ongelmanratkaisua yhdessä. Viime aikoina olen luovuttanut esihenkilövastuita uudelle kollegalle ja muutenkin huolehtinut perehdytyksestä.

Lisäksi olen myös osa Ambientian tietoturvaorganisaatiota ja tuen myyntiä. Erityisesti suuriin kilpailutuksiin valmistautumisessa on hyötyä siitä, että mukana on pitempiaikainen osaaja.

Päiviisi kuuluu myös koulutusta. Mitä olet viimeksi opettanut?

– Tällä hetkellä opetan Cloudflarea, johon tutustuin YJA:n parissa työskennellessäni. Terraform ja Ansible on muut käytetyt ja koulutettavat. Koulutamme vuorotellen näitä kollegani Janin kanssa. On hyvä, että useampi meistä osallistuu kouluttamiseen, niin saadaan erilaisia näkökulmia siihen, miten teknologioita kannattaa käyttää ja siinä oppii itse samalla.

YJA:an liittyen tulee koulutettua muutenkin. Se on jo pelkästään kokonsa puolesta haastava ja samalla myös opettavainen, monipuolinen kokonaisuus. Suuren kokonaisuuden takia uudet ambientialaiset, jotka tulevat YJA:n parissa työskentelemään, katsovat ensin apukuskin paikalta, miten asiat tehdään ja vasta sitten pikku hiljaa saavat vastuuta suuremmista alueista. 

Mika on myös osaamisellaan ansainnut vuoden 2020 Cloudflare Partner SE Champion -palkinnon. Entä mitä uutta olet viimeksi oppinut?

– Opin sen, miten tehdyistä virheistä pääsee yli. Vaikka olisi kuinka varovainen, niin joskus tulee virhe ja silloin on tärkeintä oppia, miten se ei toistuisi. Monelle tulee fiilis, että on ainoa, joka mokaa ja jää miettimään asiaa yksin.

Meillä on intrassa Have you failed lately -sivu, jolla voi jakaa omat mokansa kaikkien nähtäväksi. Esimerkiksi sen kautta huomaa, että kaikki tekee virheitä joskus. Vaikka oman pään sisällä oma moka tuntuu isolta ja pahalta asialta, auttaa tuo pistämään asioita kontekstiin. Ihmiset on erehtyväisiä.

IT-ala houkuttelee monipuolisia osaajia. Mitä kaikkea itse olet tehnyt aikaisemmin?

– Olen työskennellyt IT-alalla jo yli 10 vuotta eli myös ennen kuin saavuin Ambientialle. Aiemmin olin työskennellyt ihan pienessä firmassa sekä suuressa korporaatiossa. Nyt oli aika kokeilla keskikokoista yritystä.

Aina rooli ei ole ollut arkkitehti, vaan mukaan on mahtunut esimerkiksi koodausta developer-puolella. Välillä kokemusta taas on kertynyt Operations-puolella tukihenkilönä ja ison osan urastani olen toiminut päivystäjänä.

Miten näet Managed Services -yksikön tulevaisuuden?

– Managed Services tulee kasvamaan muun yrityksen rinnalla. Managed Services -porukassa on nyt yli 30 ihmistä, joten käytännön syistä keskusteluja ja sparraamista käydään nyt hieman pienemmissä 5 – 6 hengen ryhmissä.

Olemme itse järjestäytyneet viestinnän suhteen siten, että ryhmissä on nimetyt viestinviejät tietoa välittämässä. Samalla massapalavereilta vältytään ja viestintäkynnys pysyy matalana.

Millaisia osaajia haluaisit työkavereiksi?

– Opinto- ja koulutausta tietysti vaikuttaa siihen, että usein meille tulee melko samanhenkistä porukkaa. Tietynlainen samanhenkisyys ja yhteisöllisyys on tärkeää, sillä meillä tehdään työt ja ratkotaan ongelmat yhdessä. Kaiken yksin suorittavat eivät välttämättä tunne oloaan meillä kovin kotoisaksi.

Saat valita tiimiin yhden elokuvahahmon – kenet valitset?

– Mietin ensin Dr. Housea: hän saa olla omanlaisensa ja pystyy ratkaisemaan vaikeitakin ongelmia, mutta hän ei ole hyvä tekemään yhdessä  – siksi kollegaksi valitsisin yhdistelmän Sherlock Holmesia ja Watsonia. Siinä tulee ongelmanratkaisukyky ja viestintätaidot samassa.

Ambientialla on erilaisia klubeja ja kerhoja. Minkälaisen itse perustaisit tai mihin liittyisit seuraavaksi?

– VR Gamers -kerhoa ei ole vielä olemassa, vaikka monella meistä on välineet. Tietoturvakerho kiinnostaisi myös, sillä työn ulkopuolellakin olisi  hyvä olla tietoturva-asioista keskustelua ihmisten osaamistason mukaan.

Miten tauotat ja tasapainotat työtä? Mitä vapaa-aikaasi kuuluu?

– Etätöissä tauotuksesta huolehtivat kaksi kissaa ja talvella lumityöt. Kävelylenkit ja kissojen ulkoilutus rytmittävät hyvin päivää. Taukoviihteenä voi pelata esimerkiksi Teeworldsia työkavereiden kanssa. Vapaa-ajalla tulee pelattua PC-ryhmäpelejä. Normaalioloissa uiminen, leffassa käynti jalautapelit kuuluivat myös arkeen.

Kerro jotain yllättävää: Mitä Ambientiaan tutustuva henkilö ei välttämättä heti uskoisi?

– Meillä on oma Slack-kanava lemmikkien kuvien julkaisua varten. Hieno idea, joka auttaa myös tauotuksessa.


Mikan työkaveriksi? Tutustu avoimiin työpaikkoihimme! 

 

Tutustu uramahdollisuuksiin

Lisää aiheeseen liittyvää