Viimeksi väitin, että tulevaisuudessa ei voida puhua enää verkkokaupasta, vaan kauppaa käydään digitaalisesti joka puolella. Siitä herää tietysti kysymys, kuinka verkkokauppoja sitten tulisi rakentaa, mitä tapahtuu verkkokauppa-alustoille ja kannattaako omaa verkkokauppaa vielä laittaa pystyyn.

Verkkokauppa-alustoissakin korostuu rajapintojen tärkeys

Suositut verkkokauppa-alustat kuten Magento, WooCommerce ja Shopify tulevat pysymään mukana vielä pitkään. Niiden kehityksessä entistä tärkeämmäksi tulee hyvät rajapinnat, jotka mahdollistavat erilaisten käyttöliittymien, SaaS-palveluiden ja taustajärjestelmien liittämisen osaksi kokonaisuutta. Rajapintalähtöisyys eli ”API First”-ajattelu on edellytys tulevaisuuden verkkokauppa-alustoille. Monet alustat ovatkin ottaneet kehitysaskeleita tähän suuntaan pysyäkseen mukana kilpailussa.

Rinnalle nousee myös kokonaan uusia alustoja, jotka on suunniteltu toimimaan erityisesti rajapintojen kautta. Alustojen rooli siirtyy enemmän poispäin asiakkaasta, lähemmäs kauppiasta. Tämä tarkoittaa sitä, että itse alustojen rooli tulee liittymään vahvemmin taustatoimintoihin, kun taas asiakkaille näkyvät käyttöliittymät tehdään enemmän räätälöintinä.

Verkkokauppa kannattaa toteuttaa alustalähtöisesti silloin, kun alustassa on riittävästi valmiita ominaisuuksia, joita ei tarvitse muokata omaan käyttöön sopiviksi vaan ne soveltuvat sellaisenaan. Tarkista ainakin nämä asiat alustasta, jos suunnittelet uuden verkkokaupan rakentamista:

  • Kaikki verkkokaupan käyttötapaukset voidaan tehdä rajapintakutsuilla ulkopuolisesta, selainpohjaisesta sovelluksesta.
  • Kaikki muihin järjestelmiin tarvittava data saadaan käyttöön rajapintojen kautta.
  • Alustasta voidaan ottaa käyttöön vai ne osat, joita tarvitaan.
  • Alusta tarjoaa sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitset liiketoiminnassa. Alustassa olevan ominaisuuden muuttaminen ei ole kovin järkevää, eikä aina mahdollistakaan. Varmistu, että ominaisuus täyttää vaatimukset sellaisenaan.
  • Alustan ominaisuuksia voidaan laajentaa räätälöidyillä mikropalveluilla.
  • Alustalle löytyy osaava toimittaja, joka tukee liiketoimintaasi.

 

Kuva: Verkkokauppa-alustat vertailussa. Lähde: Magic Quadrant for Digital Commerce / Gartner (kesäkuu 2018)

Räätälöity toteutus ei ole niin kallista kuin kuvitellaan

Räätälöityyn toteutukseen voidaan päätyä silloin, kun mikään alusta ei tuo tarpeeksi lisäarvoa toteutukselle. Verrattuna perinteisiin verkkokauppa-alustoihin, räätälöidyn toteutuksen kehityskustannukset eivät ole useinkaan korkeammat. Perinteisten alustojen kehityksessä kustannuksia tuo se, että ominaisuuksia joutuu usein muuttamaan tarpeeseen soveltuvaksi. Lopputuloskaan ei tällä menetelmällä ole aina optimaalinen. Lisäksi alustoissa on paljon ylimääräisiä ominaisuuksia, josta on usein enemmän haittaa kuin hyötyä.

Räätälöidyssä toteutuksessa ominaisuudet suunnitellaan ja toteutetaan alusta asti, jolloin lopputuloskin on juuri sitä mitä tarvitaan. Termi räätälöinti johtaa hitusen harhaan, sillä nykyaikana räätälöinti ei tarkoita sitä, että kehitys aloitettaisiin kokonaan puhtaalta pöydältä. Uuden järjestelmän rakentamisessa hyödynnetään ohjelmointikehysten ja kirjastojen sekä niiden ekosysteemin tarjoamia valmiita komponentteja, joita yhdistelemällä oman koodin kanssa saavutetaan haluttu lopputulos.

Taustalla mikropalveluarkkitehtuuri, päällä käyttäjälähtöinen käyttöliittymä

Kuten alustalähtöisetkin, räätälöidyt toteutukset on syytä aloittaa asiakaslähtöisellä suunnittelulla. Ensin varmistetaan käyttöliittymäprotoilla ja käyttäjätestauksella, että tehdään liiketoiminnan kannalta oikeita ominaisuuksia ja tavoitetaan oikeat asiakkaat oikeassa paikassa. Tämän perusteella suunnitellaan rajapinnat, jotka mahdollistavat käyttöliittymän lopullisen toteutuksen.

Yksi kestävä tapa on käyttää mikropalveluarkkitehtuuria. Jokainen mikropalvelu vastaa yhdestä kokonaisuudesta ja tarjoaa rajapinnan muille palveluille ja käyttöliittymille. Yksi mikropalvelu voi olla vastuussa esimerkiksi ostoskorin toiminnoista ja toinen tilausdatan siirtämisestä ERP-järjestelmään ja kolmas varastonhallinnasta. Räätälöityjen mikropalveluiden lisäksi voidaan käyttää myös SaaS-palveluina saatavia ominaisuuksia, kuten verkkokaupan hakutoiminto tai personoidut sisällöt.

Olipa vaihtoehto sitten alustapohjainen tai kokonaan paloista rakennettu verkkokauppa, tärkeintä on pitää huolta rajapinnoista. Näin kehitys ei katkea siihen, ettei oikeaan tietoon päästä käsiksi silloin ja siellä, missä sitä tarvitaan.

Avainsanat:
Mikropalveluarkkitehtuuri, verkkokauppa, Verkkokauppa-alusta
ambientia

Blogi